Huhu: iPhone 7 -älypuhelimesta tulossa useita eri versiota?


0

Yksi yleisimmistä huhuista tietokonejätti Applen tulevaan iPhone 7 -älypuhelinmalliin liittyen on 3,5 millimetrin kuulokeliitännän korvaaminen. Viimeisimpien tietojen mukaan Apple valmistelee kahta eri versiota tulevan sukupolven mallistaan 4,7 tuumaisella näytöllä toisen sisältäessä edelleen kuulokeliitännän.

Periaatteessa tämä saattaa tarkoittaa, että Apple julkistaisi syyskuussa kaikkiaan kolme eri versiota – kaksi 4,7 tuuman näytöllä ja yhden 5,5 tuuman näytöllä. Jälkimmäinen tultaisiin tuntemaan lisänimellä Plus.

4,7 tuuman näytöllä varustetut versiot tulevat huhun mukaan olemaan pitkälti samankaltaisia. Itse asiassa, ainoana erona olisikin kuulokeliitännän puuttuminen toisesta versiosta.

iPhone 7 Plus puolestaan olisi huhun mukaan varustettu kaksoiskameralla. Kuulokeliitäntä puolestaan loistaisi poissaolollaan. Aiheesta uutisoi muun muassa ulkomainen verkkolehti Softpedia, jonka mukaan kannattaa kuitenkin muistaa, että kyse on vasta huhuista joiden todenperäisyyttä ei varmasti voida vielä todentaa.


Like it? Share with your friends!

0
Reverberati0n

Mato78.com perustettiin vuonna 2006. Sivusto kattaa digiajan ihmeitä teknologian, viihteen, tieteen ja pelaamisen saralta. Sivuston tehtävänä on tarjota uutisia uutuuksista ja arvosteluja sekä tietoa erilaisista digiajan tuotteista.