Windows 10 löytyy nyt melkein joka neljännestä tietokoneesta


0

Ohjelmistojätti Microsoftin ilmainen Windows 10 -päivitystarjous päättyi heinäkuun lopussa yhtiön myöntäessä ettei se kykene saavuttamaan aikaisemmin julkistamaansa tavoitetta miljardin laitteen asennuskannasta. Tästä huolimatta Windows 10 -käyttöjärjestelmällä varustettujen laitteiden määrä on tasaisessa kasvussa.

Tutkimusyhtiö StatCounterin lukujen mukaan Windows 10 oli syyskuussa lähestymässä 25 prosentin osuutta

Yhtiön aikaisempi Windows 7 -käyttöjärjestelmäversio on edelleen kuitenkin yhtiön suosituin ja asennetuin käyttöjärjestelmä 39,38 prosentin osuudellaan. Sen osuus on kuitenkin tipahtanut tästä huolimatta merkittävästi viimeisten 12 kuukauden aikana, sillä Windows 10 -käyttöjärjestelmäversion julkaisua edeltävinä viikkoina sen osuus oli noin 60 prosenttia.

Windows XP:n osuus on tipahtanut 5,46 prosenttiin. Windows 8.1 puolestaan on tipahtanut 8,5 prosenttiin ja Windows 8 taasen 2,31 prosenttiin. Mac OS X on maailman kolmanneksi asennetuin käyttöjärjestelmä 10,08 prosentin osuudellaan. Aiheesta uutisoi muun muassa ulkomainen verkkolehti Softpedia.


Like it? Share with your friends!

0
Reverberati0n

Mato78.com perustettiin vuonna 2006. Sivusto kattaa digiajan ihmeitä teknologian, viihteen, tieteen ja pelaamisen saralta. Sivuston tehtävänä on tarjota uutisia uutuuksista ja arvosteluja sekä tietoa erilaisista digiajan tuotteista.