Kategoriat
Komponentit

MediaTekiltä uusi suorituskykyinen kahdeksanytiminen järjestelmäpiiri LTE-tuella

Taiwanilainen Mediatek on esitellyt uuden 64-bittisen ja kahdeksanytimisen LTE-sirulla varustetun SoC-piirin tulevaisuuden älypuhelimiin. Mediatek MT6795 on tarkoitettu sisällytettäväksi tuleviin huippuluokan malleihin.

Suorittimen maksimikellotaajuus on 2,2 gigahertsiä yhtiön Corepilot-teknologian kera. Yhtiön mukaan teknologia auttaa saavuttamaan entistä paremman hyöty/watti-suhteen kasvattaen laitteiden akunkestoa entisestään uhraamatta kuitenkaan kahdeksan suoritinytimen mukanaan tuomaa suorituskykyä.

Yrityksen edustajan mukaan järjestelmäpiiri tulee kaupallisesti saataville kuluvan vuoden loppuun mennessä. Sillä varustettuja kuluttajatuotteita saadaan odottaa ensi vuoden tammi-helmikuuhun asti. Aiheesta uutisoi muun muassa ulkomainen verkkolehti The Inquirer.

Kategoriat
Bisnes

Intel huolehtimaan Panasonicin piirivalmistuksesta

Yhdysvaltalainen puolijohdevalmistaja Intel on julkaisemansa lehdistötiedotteen mukaan päässyt yhteistyösopimukseen Panasonicin kanssa. Sopimuksen myötä yhtiö tulee valmistamaan Panasonicin seuraavan sukupolven televisioissa, Blu-ray-soittimissa ja muissa kulutuselektroniikkalaitteissa käytettävät SoC-piirit.

Kyseiset piirit tullaan valmistamaan käyttämällä Intelin 14 nanometrin valmistustekniikkaa. Piirien suunnittelusta vastaa edelleen Panasonic, mutta valmistus jää Intelin harteille.

Panasonicin lisäksi myös viisi muuta yhtiötä on julkistanut samankaltaisen yhteistyösuunnitelman Intelin kanssa. Näihin sisältyvät Altera, Achronix Semiconductor, Tabula, Netronome ja Microsemi. Aiheesta uutisoi muun muassa ulkomainen verkkolehti TechPowerUp.