|
Sivu 1 / 6


Meillä oli pitkään tarkoituksena tehdä laaja nopeusvertailu markkinoilta löytyvistä, ylikellotuskäyttöön tarkoitetuista DDR3 2x1GB -muistiseteistä, mutta emme kuitenkaan onnistuneet saamaan osallistuijia kasaan kuin neljältä eri valmistajalta, jotka suomessa ja muualla maailmassaa ovat erittäin suosittuja. Alunperin testiin ilmoittautui noin kymmenen valmistajaa, mutta osa heistä perui ja osalla tuotteet eivät tiedon mukaan olleet vielä valmiita. Asia ei nyt erityisesti haittaa, koska kaikissa PC12800 -ja nopeammissa DDR3 -muistikammoissa käytetään samoja Micronin D9GTR -piirejä.
Ensimmäinen DDR3 -muistia tukeva työpöytäpiirisarja oli Intelin P35 -piirisarja. Tällä hetkellä muita uutta muistitekniikkaa tukevia piirisarjoja ovat lisäksi Intel X38 -ja X48 -piirisarjat. AMD puolestaan aikoo esitellä oman DDR3 -muistia tukevan alustansa vasta ensi vuoden alussa. AMD:n AM3 -alustalle tarkoitettuja Deneb -ja Propus -prosessoreita odotetaan
julkaistavaksi vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla tuoden tuen DDR3
-muisteille. DDR3 -muisti on edelleen huomattavasti kalliimpaa kuin jotkin nopeimmat DDR2 -muistit.
Muistimarkkinat on ehkä eniten kilpailuhenkinen osa tietokoneteollisuutta ja jokainen valmistaja haluaa pysyä kilpailijaansa edellä uusien teknologioiden käyttöön ottamisessa. JEDEC -niminen organisaatio määrittelee muisteissa käytettävät jännitteet, nopeudet, kommunikaatioprotokollat, muistilatenssit sekä monet muut asiat muistikampojen suunnittelussa ja kehityksessä. Verratessa DDR2 -ja DDR3 -muististandardeja keskenään huomataan useita asioita, jotka erottuvat edukseen. DDR3- muististandardi lupaa dramaattisisa parannuksia joiden avulla
saavutetaan huomattavasti parantunut suorituskyky pienemmällä
virrankulutuksella kuin DDR -ja DDR2- muisteja käytettäessä. DDR3-
muististandardin tarvitsema 1.5 voltin käyttöjännite on mukava parannus
DDR2- muistien vaatimasta 1.8 voltista sekä DDR- muistien vaatimasta 2.5 voltista. Lisäksi, muistivalmistajat voivat kasvattaa käyttöjännitettä
entistä suurempien nopeuksien saavuttamiseksi.
Tämän kertaisessa artikkelissamme pääsemme tutustumaan ja vertaamaan toisiinsa Corsairin, Cellshockin, G.Skillin ja Kingstonin toimittamia muistisettejä. Seuraavilla sivuilla tulemme tutustumaan lähemmin testeissä käytettyihin muistisetteihin, jotka on alempana listattu.
Osallistujat:
|