Kattavan testauksen päätteeksi voi lähinnä huokaista. Kortteja oli ainakin omasta mielestäni riittävästi ja niitä testattiin myös mukavan kattavasti. DIRT 2-autopeli jäi puuttumaan vielä tämänkertaisista testeistä, mutta se tullaan tulevaisuudessa lisäämään kyllä. Peli saapui kauppoihin vähän liian myöhässä, että olisi ehtinyt osaksi testiohjelmistoa. Poistin myös tällä kertaa testiohjelmien joukosta jo aikansa eläneen Half Life 2 Episode 2:den.
Testien perusteella jokainen voi varmasti valita itselleen mieleisimmän ja sopivimman näytönohjaimen. Markkinoilla on jo AMD:n kovin kortti eli kahdella Cypress-koodinimellisellä grafiikkapiirillä varustettu HD 5970, joka nippa nappa myöhästyi testistä. HD 5970-mallista tulee testi kuitenkin vielä lähiaikoina.
Ennakolta voin sanoa sen suorituskyvyn olevan hieman heikompi kuin kahden HD 5870:n Crossfiressä, mutta energiankulutus ja melukin ovat suhteessa CrossFireen nähden pienempiä. nVidia on povannut ensi vuoden alkuun uusia GT300-sarjan "Fermi" -näytönohjaimiaan, mutta en välttämättä niitä jäisi odottelemaan, vaikka maailmalla on jo vilauteltu suorituskykyä kuvaavia graafeja niin niiden todenperäisyydestä ei voi sanoa vielä mitään.
Jos koneestasi löytyy ennalta Radeon 4890, 4870x2 tai jokin nVidian ylemmän tason korteista niin en näe mitään syytä päivittää näytönohjainta vielä uuteen. Uusien näytönohjainkorttien tulo markkinoille on myös pudottanut mukavasti vanhojen hintoja. Esimerkiksi Radeon HD 4890 -näytönohjainta saa paikoitellen kaupoista jo alle 150 euron hintaan, mikä on varsin sopiva hinta kyseisen teholuokan näytönohjaimelle.
Pieni huomautus vielä loppuun: Radeon HD 57X0-sarja ei tue Double Precision-ominaisuutta, joten grafiikkapiirillä erinäisiä tiedeprojekteja kuten Folding@home ja Milkyway@home harrastaville tiedoksi ettei laskeminen niillä onnistu. HD58x0-sarjan näytönohjaimista kyseinen ominaisuus kuitenkin löytyy.
nVidian GeForce GT 220 ja GT 240 näytönohjaimet soveltuvat pelikäyttöön varauksin mutta HTPC ja yleisköytössä olevassa tietokoneessa ovat erittäin hyviä, siis jos pelejä ei ole tarkoitus pelata ainakaan isommassa mittakaavassa. Pienimuotoiseen pelaamiseen sopii GT 240:n GDDR3 versio kyllä varsinkin jos näytön resoluutio on pienempi kuin 1920x1200.

+ Erittäin nopea
+ Riittävä muistin määrä
+ Crossfire skaalautuu erinomaisesti
+ Erinomainen taloudellisuus
- OpenGL-suorituskyky varauksella
- Heikko saatavuus
- Arvokas

+ Erittäin hiljainen
+ Erittäin tehokas
+ Suuri muistimäärä
- Arvokas
- Huonosti saatavilla

+ Hiljainen
+ Taloudellinen
+ 1GB muistia
+ Nopea
- Huono saatavuus
- Liian pieni hintaero HD 5870-malliin nähden

+ Riittävä suorituskyky
+ Hiljainen
+ Energiapihi
+ 1GB muistia
+ Hyvä saatavuus
- Hitaampi kuin HD 4890

Näytönohjainartikkelimme kunniaksi järjestämme tässä samalla pienimuotoisen kilpailun, jonka palkintoina on kolme kappaletta yllä kuvassa nähtäviä AMD:n tarjoamia Ruby-nukkeja sekä lisäksi vielä yksi takuuton AMD Athlon II 345-prosessorimalli. Kilpailuun voi osallistua kommentoimalla tätä arvostelua. Palkinnot arvotaan sadan ensimmäisen kommentoijan kesken.
kommenttia
\"hieman pidempi kuin 5850:lla\" olisi varmaan oikein. Riippuu tosin murteesta :D
Uutta artikkelia pystyyn kun NVIDIA julkaissut fermi näyttiksensä. Nähdään sitten kumman kortti kannattaa aikusten oikeesti ostaa. Toivottavasti NVIDIA ei haukannut liian suurta palaa. :-)
Tämäkin hetkellinen johto ATI:lle. Nähtäväks jää. En kyllä kieltämättä fanita kumpaakaan yhtiötä. Toivottavastki kilpailu pysyy tasaisena niin nähdää alhaisia hintoja (kuluttajat hyötyy). :-)
Ainii ja jos artikkelia piti kommentoida nii HD5750 crossfire on aika kova setti ja niitä jopa saa kaupasta ;-)
Onkohan nuo poiskytketyt varjostinyksiköt sitten viallisiksi todettuja vai käytetäänkö tässä samaa myyntitaktiikkaa kun mitä Microsoftkin käyttää? (eli myydään heikennettyjä ja halvempia versioita jostakin jonka heikentäminen ei oikeasti tee sen valmistuksesta yhtään halvempaa)
Oikeastaan tekee. Kalliimmaksi tulis suunnitella se laiskempikin malli erikseen, valmistaa erikseen jne.. Sinänsä en yhtään ihmettelisi vaikka ne oliskin suljettu pois ihan vaan siksi että saadaan pienellä muutoksella tavaraa tarjolle halvempaanki hintaluokkaan.
-JHi
Ikävä kyllä kauppojen hyllyt huutaa \"EI OO\":ta mutta kuulemma tammikuun alussa helpottaa ja lueskelin Fudzillan sivuilta että Atilta on lähtenyt 800.000 kpl. uusia kortteja että toivoa olisi :-)
Tämän luettuani, ei tarvitse miettiä ja kaivaa enempää tietoa tämän hetken näyttistarjonnasta.
Seuraa RSS-syötteellä tämän kirjoituksen kommentteja.