| Artikkelin indeksi |
|---|
| Matokoneet 2010 - tammikuu |
| 250€ matokone |
| 700€ matokone |
| 1200€ matokone |

Vuoden 2010 kunniaksi siirsimme 1100EUR koneen LGA1366-luokkaan jolloin sen hinta myös nousi, mutta muutoin kokoonpanot säilyvät hyvin samanlaisina kuin joulukuussa 2009. 250EUR minikoneen kotelo vaihtui tilavampaan ja samalla hiljaisempaan Antecin malliin, jonka ansiosta halpakoneenkin hinta pääsi nousemaan hieman, mutta varsin hyvästä syystä. 650EUR koneessa tapahtui pieni ikävämpi muutos kun hinta nousi 700EUR liepeille Phenom X4 955BE prosessorien poistuttua markkinoilta. Samalla päivitin 955BR:n tilalle AMD:n nyt tehokkaimman 965BE-prosessorin. Sisällytimme paketteihin mukaan jälleen myös pieniruokaisen mini ITX-koneen. Peruskäyttäjän on monesti turha hankkia isoa rohmua koteloa nurkkiinsa pelkkään surffaamiseen, musiikin kuunteluun ja leffojen katseluun vaan pienempi ja sirompikin riittää.
Käyttöjärjestelmän olemme jättäneet vieläkin paketeista pois, koska niiden hintahaitari on erittäin laaja - nollasta eurosta aina hintahaitarin yläpäähän 300 euron luokkaan, josta löytyy kalleimpana löytyy Windows 7:n Ultimate-versio. Joka tapauksessa 700 ja 1200 euron kokoonpanoihin kannattaa harkita vakavasti 64-bittistä käyttöjärjestelmää. Näin ollen koko neljän gigatavun muistikapasiteetti saadaan hyötykäyttöön.
Kokoonpanot on kasattu Multitronicin nettikaupasta ja hinnat ovat kasaushetkellä voimassa olleita hintoja. Jokaisen konepaketin lopusta löydät linkin valmiiseen kyseisen koneen osat sisältävään ostoskoriin Multitronicin verkkokaupassa, joten paketin tilaaminen on nyt ja vastaisuudessa helpompaa.
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|
kommenttia
Tuo paremmalle kannalle lähtö myös säästää selvää rahaa sitten tulevaisuudessa, kun jos tarvitsee hieman tehokkaampaa prosessoria, niin ei tarvitse olla heti emoa vaihtamassa.
Mutta kuten sanoin, on hyvät komponentit tähän hintaluokkaan valittu, mutta turha on hankkia kalliimpaa kantaa pelkästään näytönohjainten skaalautuvuuden takia.
Jos päivittelee ahkeraan, on LGA1366 varmaan välttämätön.
Ensikuussa 920 prosessori korvaantuu 930 mallilla jahka saapuu kauppoihin.
Saadaankohan seuraavaan matokoneeseen HD 5870 mahtumumaa, sillä tuota alkaa suomalaisilla jälleenmyyjillä näkyä.
Mielenkiinnolla odotan miten kone on painotettu Helmikuussa ;-)
Ei F3:nkaan kanssa kyllä pitäisi tulla mitään ongelmia nopeudesta, se kun taitaa olla paras HDD mitä alle 200€:lla saa.
Seuraa RSS-syötteellä tämän kirjoituksen kommentteja.