Sirin kehittäjiltä uusi henkilökohtainen avustaja

Now Reading
Sirin kehittäjiltä uusi henkilökohtainen avustaja

Siri on Applen henkilökohtainen puhetunnistukseen perustuva avustaja, joka osaa kirjoittaa viestejä, sähköpostiviestejä, kalenterimerkintöjä ääniohjatusti ja toimii myös autonavigaattorina. Sirin teknologian kehityksen takana olevat Dag Kittlaus ja Adam Cheyer, ovat esitelleet maailmalle uuden avustajan, joka vaikuttaa ensi näkemältä paljon Applen tarjoamaa Siriä neuvokkaammalta.

Kittlaus ja Cheyer ovat työskennelleet Viviksi nimeämänsä avustajan parissa viimeisen neljän vuoden ajan. Kittlaus ja Cheyer esittelivät uuden avustajansa kykyjä esittelemällä sen toimintaa kolmannen osapuolten palveluiden kanssa tavaroiden ostamisesta aina varauksien tekemiseen.

Siriin verrattuna Viviä kuvataankin avoimemmaksi, jonka myötä se kykenee toimimaan Siriä paremmin yhdessä useampien sovellusten ja palveluiden kanssa.

Aiheesta uutisoineen ulkomaisen NextPowerUpin mukaan Viv on tarkoitus olla käyttäjälle henkilöitetty yhtenäinen yksi alusta, joka on avoin kaikille palveluille ja laitteille.

Mitä mieltä sinä olet?
Aivan mahtavaa
17%
Mahtavaa
67%
Ei hyvä
0%
Ihan tyhmää
17%
Ottaa päähän
0%
About The Author
Toimitus
Mato78.com perustettiin vuonna 2006. Sivusto kattaa digiajan ihmeitä teknologian, viihteen, tieteen ja pelaamisen saralta. Sivuston tehtävänä on tarjota uutisia uutuuksista ja arvosteluja sekä tietoa erilaisista digiajan tuotteista.