Liberiassa havaittu uusia Ebola-tartuntoja

Now Reading
Liberiassa havaittu uusia Ebola-tartuntoja

Maailman terveysjärjestö WHO julisti Länsi-Afrikkalaisen Liberian Ebola-epidemian toukokuun alussa päättyneeksi. Epidemian uskottiin päättyneen koska edeltävien 42 päivän aikana ei havaittu uusia Ebola-tartuntoja.

Alle kaksi kuukautta myöhemmin Liberiassa on kuitenkin havaittu uusi tartuntatapaus. 29. päivä heinäkuuta 17-vuotiaan pojan havaittiin saaneen tartunta. Pian tämän jälkeen viranomaiset ilmoittivat kahdesta muusta tartuntatapauksesta.

Nämä kaksi viimeisintä tartuntatapausta ovat eristyshoidossa. He kuuluvat 200 ihmisen joukkoon, jotka ovat olleet kosketuksissa nuorukaiseen hieman ennen hänen kuolemaansa.

Estääkseen viruksen leviämistä, Liberian viranomaiset ovat pyytäneet 17-vuotiaan alueella asuvia pysymään alueella, kunnes on voitu vahvistaa ettei kukaan muu ole saanut tartuntaa.

Vuoden 2013 joulukuusta Länsi-Afrikan Ebola-epidemia on vaatinut yli kymmen tuhannen ihmisen hengen. Tartunnan on saanut kaikkiaan yli 26 tuhatta ihmistä. Aiheesta uutisoi muun muassa ulkomainen verkkolehti Softpedia.

Mitä mieltä sinä olet?
Aivan mahtavaa
0%
Mahtavaa
0%
Ei hyvä
0%
Ihan tyhmää
0%
Ottaa päähän
0%
About The Author
Toimitus

Mato78.com perustettiin vuonna 2006. Sivusto kattaa digiajan ihmeitä teknologian, viihteen, tieteen ja pelaamisen saralta. Sivuston tehtävänä on tarjota uutisia uutuuksista ja arvosteluja sekä tietoa erilaisista digiajan tuotteista.