left4deadDLC_030709

Zombie-räiskintä Left 4 Dead oli eräs viime vuoden parhaista FPS-peleistä ja sai taakseen nopeasti sankan fanijoukon. Kehityksestä vastaava Valve lupasikin faneilleen, että sisältö ei jää vain emopelin varaan vaan erinäisiä DLC-lisäpaketteja tarjoillaan runsaasti.

Fanit nousivat kuitenkin kapinaan noin kuukausi sitten, kun Valve julkisti Left 4 Dead 2-pelin, vaikka pelitalo lupasi aiemmin tuoda lisäsisältöä nimenomaan viime syksyiseen zombie-räiskinnän ensimmäiseen osaan.

Nyt harmistuneet fanit saavat onneksi jotain lohtua sillä CVG-sivuston haastatteleman Valven Doug Lombardin mukaan yhtiö on aikeissa julkistaa Left 4 Deadille uuden DLC-lisäsisällön kesäkauden loppuun mennessä.

Left 4 Deadin DLC-paketti tulee saataville PC:lle ja Xbox 360:lle. Lombardi uskoo, että Left 4 Dead-pelisarjan ystävät ymmärtävät Valven tekemiä ratkaisuja paremmin noin 8 - 9 kuukauden kuluttua, kun L4D:n lisäsisällöt sekä Left 4 Dead 2 on julkaistu.

Palataksemme vielä Left 4 Deadin jatko-osaan...kun fanit on kerran saatu suututettua, onkin aika lohdutuksille. Valve aikoo nimittäin Lombardin mukaan tuoda saataville ennen Left 4 Dead 2:n julkaisua demon kyseisestä pelistä. Demo sisältää kaiken kukkuraksi myös moninpelinkin.

CVG - Left 4 Dead DLC announcement soon

Lisää aiheesta
Logitech julkisti uuden matalan profiilin näppäimistösetin
Logitech on keskiviikkona julkistanut uuden matalan profiilin Wireless Desktop MK700-näppäimistösetin. Käyttömukavuus oli tärkeä asia näppäimistösetin suunnittelussa ja koverat Incurve-näppäimet asettavatkin käyttäjän sormenpäät...
OCZ ja Indilinx kehittivät uuden Firmware-version SSD-asemille parantamaan suorituskykyä
Traditionaalisilla kiintolevyillä on SSD-asemilla verrattuna muutama etu, kuten hinnoittelu, tallennuskapasiteetti sekä se tosiasia, että SSD-asemilla säilytettyjen tiedostojen määrän kasvaessa osa datasta orpoutuu ja vie tallennustilaa...
Modern Warfare 2 saa kaksi Map Pack-laajennusta
Infinity Wardilla kehitteillä oleva Call of Duty Modern Warfare 2 saapuu kauppoihin vasta marraskuun 10. päivä, mutta Activisionilla on jo tässä vaiheessa tiedossa peliin kohdistuvat laajennusaikomukset. Activisionin toimitusjohtaja Mike...
Sacred 2 saa Ice and Blood-lisäosan
HC-hack&slash -roolipeli Sacred 2:n ystävät saavat lisäpelattavaa pian Ice and Blood-laajennuksen myötä. Lisäosan keskeisenä elementteinä nähdään jää ja talvimaisemat. Muista uusista ominaisuuksista ei ole vielä...
Batman Arkham Asylum saa ilmaisen ladattavan laajennuksen
Tänään kauppoihin saapunut Batman Arkham Asylum-toimintapeli saa piakkoin julkaisunsa jälkeen ensimmäisen ilmaisen DLC-laajennuksensa. Pelisivusto Joystiqin mukaan asia tuli ilmi pelin myyntiversion latausruutujen...
Dead Space-peli kääntyy elokuvaksi
Viime vuoden pelimarkkinoilla todellisiin yllättäjiin lukeutunut kauhu-toimintapeli Dead Space kääntyy lähitulevaisuudessa myös elokuvaksi. EA:n ja Temple Hillin käsissä olevan avaruuskauhuelokuvan tuottajiksi on valittu Marty Bowen ja...
MSI virallisti uuden U115 -minikannettavan
Kuukausi sitten esitelty MSI:n U115 -minikannettava on nyt virallisesti julkistettu ja kyseeessä on ensimmäinen Atom -pohjainen minikannettava hybriditallennuslaitteilla. 10 tuumaisen LCD -näytön 1024 x 600 maksimiresoluutiolla käsittävä...
Starcraft 2 saa sittenkin jonkinasteisen LAN-pelitilan?
Pelisivusto Shacknewsin toimittajat ovat päässeet kuluneen viikonlopun aikana pidetyssä BlizzCon 2009-tapahtumassa haastattelemaan Starcraft 2:n ja Diablo III:n kehitystiimin vetäjiä LAN-pelitilan tiimoilta. Alun perin tilannehan oli se,...
TSMC aloitti uuden tuotantolaitoksen rakentamisen
Taiwanilainen TSMC on kuluneella viikolla aloittanut uuden Fab 15 -tuotantolaitoksen rakentamisen Taiwanissa sijaitsevalla Science Parkilla. Tämä 300 mm piikiekkoja valottava tehdas kykenee valottamaan yli 100 tuhatta 12" piikiekkoa kuukaudessa....
NZXT esitteli uuden budjettiluokan tietokonekotelon
Aikaisemman Beta-tietokonekotelonsa menestyksen luotsaamana on NZXT julkistanut uuden budjettiluokaan suunnatun tietokonekotelon nimeltään Beta EVO. Kokonaan mustan värityksen omaava tietokonekotelo käsittää neljä 5.25″ ja viisi...

Lisää kommentti

Turvakoodi
Päivitä

Viimeisimmät kommentit

Viimeisimmät keskustelut

KJ_Danz - 01.09.10 23:11
Aquatuning Finland - 31.08.10 14:35
Oevoe - 30.08.10 19:09
Follow us on Twitter
Yhteydet tarjoaa - Serverimaailma

Kirjaudu