06.07.2009 20:14
Kirjoittanut Mikael Suomalainen

Rallipelinä mainion Colin McRae Dirtin jatko-osa, Dirt 2 PC-versio saapuu kauppoihin vasta joulukuussa, kun konsolipojat pääsevät sorateille jo syyskuussa. Syy viivästykseen löytyy DirectX 11-rajapintatuesta. Codemasters aikoo varmistaa viivästetyllä julkaisulla erityisesti DX 11:n mahdollistaman rautapohjaisen tesseloinnin, monisäkeisyyden ja Shader Model 5.0:n ongelmattoman toiminnan tulevassa rallipelissään.
Tänä päivänä useimmat pelit tehdään vielä DX 9-rajapinnalle. Joistakin erityisen näyttävistä peleistä löytyy DirectX 10-tuki, johon siirtyminen on ollut ikävän hidasta. Codemastersin DX 11-tukeen siirtyminen voi tarkoittaa sitä, että Dirt 2 onkin ensimmäisiä uudella grafiikkarajapintatuella varustettuja pelejä.
Mikäli samankaltaisia uutisia saadaan kuulla lähitulevaisuudessa myös muiden pelitalojen suunnalta, voidaan DirectX 10:n todeta olleen vain nihkeä välivaihe grafiikkarajapintojen kehityskulussa.
Kotaku - Dirt 2 PC Delayed For DirectX 11
Lisää aiheesta
Starcraft 2 myöhästyy
Jo yli 10 vuotta odotetun Starcraft 2-strategiapelin odottetiin saapuvan vielä tänä vuonna joulumarkkinoille. Vaan kuinkas kävikään: Activision Blizzard on kertonut virallisesti siirtäneensä pelin julkaisun ensi vuoden ensimmäiselle...
Dragon Age: Origins myöhästyy marraskuulle
Alunperin lokakuun 20. päivälle ajoitetun Dragon Age: Origins-roolipelieepoksen julkaisu on viralliseti siirretty marraskuun puolelle, kertoo EpicBattleAxe-pelisivuston tavoittama BioWaren Matt Atwood.
Mistään suuresta viivästyksestä...
MSI julkisti NetOn AP1900 All-in-one PC:n
MSI on nyt virallisesti lanseerannut ensimmäisen All-in-one PC:nsä nimeltä NetOn AP1900. MSI on suunnannut uuden järjestelmänsä toimistotyöntekijöille, yrityksille, kaupoille ja kouluille.
Uusi All-in-one PC käsittää 18.5 tuuman LCD...
Windows Vista SP2 myöhästyyKuusi viikkoa sitten ilmestyneen Vista SP2 -betan lopullinen versio myöhästyy. RC -versio (Release Candidate) Vista Service Pack 2 -päivityspaketista ilmestyy vasta maaliskuussa aiemmin suunnitellun helmikuun sijasta. RTM (release to...
EVGA X8 Classified -emolevy myöhästyy lisää
Viime kuussa uutisoimme, että EVGA aikoo julkaista X58- emolevyjensä lippulaivamallin, X58 SLI Classifiedin, kiinalaisen uudenvuoden jälkeen. Aika meni umpeen emolevyä näkynyt kauppojen hyllyillä.
Seuraavaksi EVGA ilmoitti, että emolevy...
DirectX 10-tuki Linux -ja Mac-järjestelmiinCrossOver on ohjelmisto, joka antaa Linux -ja Mac-käyttäjille mahdollisuuden ajaa Windows-pohjaisia sovelluksia. Nyt, CrossOverin takana oleva Codeweavers valmistelee tukea Microsoftin DirectX 10 -grafiikkarajapinnalle tuleviin CrossOver...
AMD:n Sabine-alusta tukemaan DirectX 11-grafiikkarajapintaa
Expreview-verkkosivusto tietää kertoa, että AMD aikoo viimeisimmän mobiilipuolen tuotekartan mukaan julkaista RS880M+SB8xxM-piirisarjaan perustuvan Danube-koodinimellisen alustan. Maksimissaan se sisältäisi neljä prosessoriydintä ja...
AMD:ltä ensimmäiset DirectX 11-grafiikkarajapintaa tukevat näytönohjaimet jo tänä kesänä?Saksalaisen Heise-lehden mukaan AMD aikoo julkaista ensimmäiset DirectX 11-grafiikkarajapintaa tukevat näytönohjaimensa heinäkuun lopulla tai elokuun alussa. Tämän tapahtuessa saisi Nvidia osakseen painetta sillä kyseinen yhtiö ei aio...
Nvidia oikeuteen viallisten grafiikkapiirien vuoksiViisi Applen, Dellin ja Hewlett-Packardin kannettavan tietokoneen omistajaa on päättänyt yhdistää haasteensa grafiikkajätti Nvidiaa vastaan yrityksenä saada yhtiö korvaamaan mahdollisesti vialliset grafiikkapiirit. Viisi kantajaa jätti...
AMD esitteli ensimmäisenä DirectX 11-grafiikkarajapintaa tukevan grafiikkapiirin
Sirujätti AMD on tänään Computex-tapahtumassa esitellyt maailman ensimmäistä DirectX 11-grafiikkarajapintaa tukevaa grafiikkapiiriä. AMD:n mukaan ensimmäisen DirectX 11-grafiikkarajapintaa tukevan grafiikkapiirin esittely antaa...
kommenttia
(DiRT\'issä tosin on Amerikan pikkupoikien iloksi lisätty mukaan jotain naurettavia junttikuormurijaksoja, muttei niitä ole pakko pelata ... Toivottavasti 2-osa keskittyy enemmän oikeeseen ralliin!)
Seuraa RSS-syötteellä tämän kirjoituksen kommentteja.