|
13.03.2010 16:41
|
|
Ohjelmistojätti Microsoft on antanut lisätietoa aikaisemmin tässä kuussa sattuneisiin Kernel-päivityksen aiheuttamiin ongelmiin. Alureon-nimellä kulkeva rootkit nimettiin ei-yhteensopivaksi ohjelmistojätin julkaiseman päivityksen kanssa. Tämä aiheutti monen järjestelmän kaatumisen päivityksen asentamisen jälkeen.
Päivitys on poistettu atuomaattisten päivitysten listalta Windows XP-käyttöjärjestelmän 32-bittisen version osalta. 64-bittisiin Windows-versioihin ongelman ei uskota vaikuttaneen ja Microsoftin mukaan ongelma on käyttöjärjestelmän ytimessä sekä tavassa jolla rootkit on alunperin suunniteltu keskustelemaan sen kanssa.
Alureonin on aikaisemmin raportoitu saastuttaneen kiintolevyjä, minkä jälkeen sen oli mahdollista muokata koodia. Haittaohjelman kommunikoidessa ytimen kautta, johtavat päivitykset mitä ilmeisemmin järjestelmän kaatumiseen.
Microsoft neuvoo tartuntaa epäilevien käyttäjien skannaamaan järjestelmänsä tunnetulla ja luotetulla ohjelmistolla ennen sen päivittämistä. Microsoft on kertonut julkaisevansa päivityksen mahdollisimman pian ja myös palkanneensa ulkopuolisen tietoturvayhtiön kehittämään paikkauksen, joka estää saastuneita järjestelmiä kaatumasta.
Microsoft sheds light on malware kernel crashes
|
|
13.03.2010 16:41
|
|
Microsoftin mukaan Windows 7-käyttöjärjestelmällä varustettujen kannettavien tietokoneiden omistajat ovat kohdanneet epätavallisen ongelman, joka tarkoittaa virheellisiä varoituksia akun käyttöiän loppumisesta. Windows 7 ilmoittaa joillekkin käyttäjille, että kannettavan akku ei enää pidä lataustaan ja pitää näin ollen korvata. Kannettavat ovat kuitenkin olleet ainoastaan muutaman kuukauden ikäisiä ja niiden akkujen tiedetään toimivan.
Microsoft epäilee, että järjestelmän BIOS lähettää päivityksiä, jotka taas tulkitaan Windowsissa väärin. Yritys ilmoitti asiasta CNET-sivuston kautta eikä kertonut koska se aikoo julkaista korjauksen kyseiseen ongelmaan, mutta ilmoitti kuitenkin työskennelleensä kannettavien tietokoneiden valmistajien kanssa päästääksen selville ongelman aiheuttajasta.
Windows 7 suffering from false battery death warnings
|
|
13.03.2010 16:41
|
|
Viime vuoden toukokuussa julkaistu Windows 7-käyttöjärjestelmän RC-versio (release candidate) antoi oivan mahdollisuuden tutustua tulevaan käyttöjärjestelmään ilman maksua, mutta asiassa on kuitenkin varjopuoli.
Nimittäin maaliskuun ensimmäisestä päivästä alkaen se alkaa käynnistyä uudestaan kahden tunnin välein.
Tämän jälkeen käyttäjän on kolme kuukautta aikaa ostaa käyttöjärjestelmän virallinen versio tai siirtyä takaisin käyttämään edellistä käyttöjärjestelmävaihtoehtoa. RC-version käyttö loppuu lopullisesti kesäkuun 1. päivä.
Win7 Release Candidate to expire soon
|
|
13.03.2010 16:41
|
|
Yhdysvaltain Teksasin osavaltion tuomari on patenttioikeusjutun seurauksena viime vuoden elokuussa antanut pysyvän määräyksen, jossa ohjelmistojätti Microsoftia kiellettiin myymästä Word 2003 -ja Word 2007-tekstinkäsittelyohjelmia sekä muita samankaltaisia tuotteita. Patenttikiista sai alkunsa kanadalaisen i4i-yrityksen nostamasta kanteesta. Kyseinen yritys omistaa XML-tiedostoihin liittyvät patentit. Oikeus kielsi Microsoftia myymästä Word-tuotteita, jotka kykenevät avaamaan kustomoitua XML-koodia sisältäviä .XML, .DOCX tai .DOCM-päätteisiä tiedostoja.
Oikeus antoi Microsoftille tammikuun 11. päivään asti aikaa lopettaa sellaisten Office-sovellusten myynnin, jotka rikkovat i4i:n omistamia patentteja. Yritys on nyt julkaissut päivityksen, joka poistaa patenttirikkomuksia koskevat osat jo aikaisemmin myydyistä Word 2007-sovelluksen kopioista.
Päivitys on ladattavissa yrityksen OEM Partner Center-sivujen kautta ja koko sille kertyy 12,9 megatavua. Asennuttuaan se poistaa Word-tekstinkäsittelyohjelmalta kyvyn lukea kustomoituja XML-elementtejä DOCX-, DOCM tai XML-tiedostoista. Päivitys on ainoastaan Yhdysvaltalaisten asiakkaiden saatavilla oikeuden päätöksen koskiessa ainoastaan Yhdysvaltoja.
OEM Partner Center - päivityksen lataussivu
Tech Connect Magazine: Microsoft already offering Word patch to comply with i4i case ruling
|
|
13.03.2010 16:41
|
|
Ohjelmistojätti Microsoft on julkaissut Windows 7 -ja Windows Server 2008 R2-käyttöjärjestelmiä koskevan korjauksen suurella tallennuskapasiteetilla varustettuja SATA-kiintolevyjä koskevaan bugiin. Kyseinen ongelma vaikuttaa teratavun ja sitä suuremmalla tallennuskapasiteetilla varustettuihin SATA-kiintolevyihin joilla esiintyy varoitusviestejä yrittäessä palauttaa PC-tietokone unitilasta.
Ohjelmistojätin mukaan virheet johtuvat siitä, että suuren tallennuskapasiteetin kiintolevyillä saattaa mennä yli kymmenen sekuntia kunnes ne ovat valmiita käyttöön ja tämä on SATA-kiintolevyajureille liian hidasta.
Microsoftin tuotetuki - Hotfixin lataus
Tech Connect Magazine: Microsoft fixes large SATA HDD bug in Windows 7
|
|
13.03.2010 16:41
|
|
Yhdysvaltain Teksasin osavaltion tuomari on patenttioikeusjutun seurauksena viime vuoden elokuussa antanut pysyvän määräyksen, jossa ohjelmistojätti Microsoftia kiellettiin myymästä Word 2003 -ja Word 2007-tekstinkäsittelyohjelmia sekä muita samankaltaisia tuotteita. Patenttikiista sai alkunsa kanadalaisen i4i-yrityksen nostamasta kanteesta. Kyseinen yritys omistaa XML-tiedostoihin liittyvät patentit. Oikeus kieltää Microsoftia myymästä Word-tuotteita, jotka kykenevät avaamaan kustomoitua XML-koodia sisältäviä .XML, .DOCX tai .DOCM-päätteisiä tiedostoja.
|
|
Lue lisää...
|
|
13.03.2010 16:41
|
|
Ohjelmistojätti Microsoft on ilmoittanut että yrityksen tulevan Office 2010 -toimisto-ohjelmistopaketin beta-versiota on ladattu yhteensä kaikkiaan yli miljoona kertaa. Beta-versio julkaistiin kaksi viikkoa sitten ja on jo ohittanut edeltäjänsä kiinnostuksen ja latausten määrässä.
Office 2010 -toimisto-ohjelmistopaketin julkaisun on määrä tapahtua ensi vuoden kesäkuussa, kuten olemme jo aikaisemmin ehtineet uutisoida. Uusi versio sisältää paljon päivityksiä, kuten uudet kuvan -ja videonmuokkaustyökalut. Office 2010 -toimisto-ohjelmistopaketista tullaan esittelemään kuusi erilaista versiota, jotka ovat Starter, Home and Student, Home and Business, Standard, Professional ja Professional Plus.
Tech Connect Magazine: Office 2010 beta - over 1 million served
|
|
13.03.2010 16:41
|
|
Ohjelmistojätti Microsoft tulee julkaisemaan seuraavan Microsoft Office 2010 -toimisto-ohjelmistopakettinsa vuoden 2010 kesäkuussa. Office 2010:n myötä tullaan näkemään myös jo aikaisemmin uutisoitu ilmainen versio.
Eri pakettien hinnoittelusta ei tähän mennessä ole vielä tietoa julkistettu, mutta paketit tulevat olemaan Starter, Home and Student, Home and Business, Standard, Professional ja Professional Plus.
Ilmaiseksi tarjottavaa Word ja Excel-sovellutukset sisältävää Starter-versiota tullaan ilmeisimmin tarjoamaan ainoastaan uusien tietokoneiden mukana. Ilmaisen version mukana tulee kylkiäisinä myös mainoksia. Mac-tietokoneiden käyttäjille uusi Office-versio tulee vasta ensi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.
Ohjelmistojätti tulee ensi vuoden kesäkuussa julkaisemaan Office 2010 -toimisto-ohjelmistopakettinsa lisäksi virallisesti julkaisemaan myös web-pohjaiset versiot Word-, Excel-, Powerpoint -ja OneNote-sovelluksista (Office Web Applications).
I4U News: Microsoft Office 2010 Coming In June
|
|
13.03.2010 16:41
|
|
Tietokonevalmistaja Acerin Gianfranco Lanci on kertonut lehdistölle torstaina, että ohjelmistojätti Microsoftin uusin Windows 7-käyttöjärjestelmä on pienellä marginaalilla vaikuttanut myyntiin. Lanci ennustaa joulunajan PC-tietokonemyynnin nousevan noin 25 prosenttia edellisvuoden samaa ajanjaksoa korkeammalle.
Myös tietokonevalmistaja Dell on huomannut pienen parannuksen omassa myynnissään. Nämä uutiset ovat linjassa Microsoftin Steve Ballmerin aikaisempien puheiden kanssa. Myös Ballmer odotti uuden käyttöjärjestelmän vaikutuksen näkyvän pieninä korotuksina.
Ballmerin ja PC-jälleenmyyjien mielestä suurin osa kuluttaja-asiakkaista ostaa edelleen PC-tietokoneensa normaalin päivityssyklinsä mukaisesti eivätkä kiihdytä suunnittelmiaan Windows 7-käyttöjärjestelmän hankkimisen takia.
Electronista: Acer: Windows 7 a small boost to sales
|
|
13.03.2010 16:41
|
|
Microsoftin Simon Aldousin kerrottua PCR-sivuston haastattelussa, että yrityksen uuden Windows 7-käyttöjärjestelmän suunnittelussa olisi saatu inspiraatiota Applen Mac OS X-käyttöjärjestelmästä, on yritys virallisesti vetänyt lausunnon pois. Brandon LeBlanc on yrityksen ylläpitämässä virallisessa Windows-blogissa kertonut laajasti levinneen Aldousin lainauksen olleen väärin tulkittu. LeBlancin mukaan Windows 7-käyttöjärjestelmän suunnittelussa/ulkoasussa ei ole saatu inspiraatiota OS X-käyttöjärjestelmän suunnalta.
"Valitettavasti tämä kommentti tuli Microsoftin työntekijältä, joka ei osallistunut mihinkään Windows 7-käyttöjärjestelmän osa-alueen suunnitteluun," LeBlanc kertoi. Huolimatta Microsoftin virallisesta puuttumisesta asiaan, on moni jo ennen Aldousin lausuntoa huomannut samankaltaisuuksia käyttöjärjestelmien välillä.
Apple Insider: Microsoft denies Apple had influence on Windows 7 design
|
|
|
13.03.2010 16:41
|
|
Ohjelmistojätti Microsoft tulee edelleen jatkamaan strategista yhteistyötään tietotekniikkajätti Intelin kanssa eikä ainakaan toistaiseksi aio lisätä Windows 7-käyttöjärjestelmälle tukea ARMin prosessoreille. Asiasta verkkosivustolle kertoi Microsoftin Mike Nash. Monet valmistajat aikovat kuitenkin ensi vuonna tuoda markkinoille smartbook-laitteita. Minkannettavan ja smartbookin erot löytyvät käytetystä raudasta, hinnoittelusta ja vähävirtaisuudesta.
Joidenkin mielestä minikannettavien valmistajat saattavat hyödyntää Windows 7-käyttöjärjestelmää edullisempia vaihtoehtoja minikannettavissaan, mutta Nashin mukaan markkinoilta saatu palaute viittaa siihen, että minikannettavien käyttäjät ovat kasvavassa määrin valmiita maksamaan hieman enemmän mahdollisuudesta käyttää Windows 7-käyttöjärjestelmää. Smartbook-laitteissa on kuitenkin mahdollista käyttää yrityksen tarjoamaa Windows CE-käyttöjärjestelmää, joka taasen tukee ARM-pohjaisia prosessoreita.
Digi Times: Windows 7 will not support ARM-based PCs for the time being, says Microsoft VP
|
|
13.03.2010 16:41
|
|
Microsoftin vihdoin julkaistua uusi Windows 7-käyttöjärjestelmänsä on se samalla paljastanut, että Windows 7:llä oli beta-testaajia kaikkiaan kahdeksan miljoonaa kappaletta mikä on suurin määrä testaajia mitä yhdelläkään ohjelmistojätin ohjelmistolla on koskaan ollut.
Syitä tähän on monia, mutta yksi suurimmista on Beta -ja RC-versioiden vakauden sekä toiminnallisuuden aste. Tästä syystä moni testaaja päätyikin käyttämään käyttöjärjestelmää muuhun kuin pelkästään testaukseen.
Nordic Hardware: Windows 7 had 8 million beta testers
|
|
13.03.2010 16:41
|
|

Microsoftin uusi käyttöjärjestelmä, Windows 7, on nyt saatavilla kaupoissa ympäri maailman. Uuden käyttöjärjestelmän koko suunnittelun lähtökohtana on ollut tehdä tietokoneen käytöstä mahdollisimman helppoa. Windows 7:ssä on selkeä käyttöliittymä, joka tuo mukanaan elämää helpottavia ominaisuuksia.
"Yhdessä kumppaneidemme kanssa tarjoamme enemmän vaihtoehtoja kuin koskaan aikaisemmin ja jokainen varmasti löytää valikoimasta omaan käyttötarkoitukseensa sopivan Windows 7 -tietokoneen", Microsoft Oy:n kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja Timo Tiainen sanoo.
Hintaa Windows 7 Home Premium-, Professional -ja Ultimate-versioille tulee noin 180 (päivitys 100€), 280 (päivitys 260€) ja 290 (päivitys 270€) euroa.
Lisäksi, on olemassa myös Windows 7 Starter-versio, joka tullaan näkemään minikannettavissa. Ensimmäiset Windows 7-käyttöjärjestelmällä varustetut kannettavat tietokoneet tulevat suurimmaksi osaksi sisältämään Home Premium-version.
Laptoping: Windows 7 Officially Launched
|
|
13.03.2010 16:41
|
|
Ohjelmistojätti Microsoftin uuden Windows 7-käyttöjärjestelmän julkaisuun on aika enää noin kaksi viikkoa ja EU on nyt ilmoittanut tulevansa suorittamaan markkinatutkimuksen Microsoftin ehdotukselle, jonka on tarkoitus antaa Windows-käyttäjille enemmän valinnanvaraa käyttämänsä webbiselaimen suhteen.
Microsoft on uuden muhkean sakkorangaistuksen pelossa kehittänyt useita erilaisia ratkaisuja IE-selainta ympäröiviin huoliin. Nämä ratkaisumallit pitävät sisällään esimerkiksi valinnnan Windows XP-, Vista -ja Windows 7-käyttöjärjestelmissä, josta käyttäjä kykenee itse valitsemaan minkä selaimen haluaa koneelle asentaa (Internet Explorer, Firefox, Safari, Chrome tai Opera). Lisäksi, käyttäjälle esitetään ensimmäisenä ruutu, jossa selitetään mitä web-selaimet ovat sekä kerro lisää-painike jokaiselle eri selainvaihtoehdolle, jonka voi asentaa.
Ennen päätöksensä tekoa EU käynnistää siis markkinatutkimuksen, jonka myötä kuluttajat, ohjelmistoyhtiöt, tietokonevalmistajat ja muut kiinnostuneet osapuolet voivat ottaa kantaa Microsoftin tarjoamaan ratkaisumalliin. Palautetta on mahdollista antaa lokakuun 9. päivästä alkaen kuukausi eteenpäin.
Tech Connect Magazine: EU asks for feedback on Microsoft's browser commitments
|
|
13.03.2010 16:41
|
|

Tech Radar-verkkosivusto on kerännyt yhteen 18 erilaista syytä päivittää XP uuteen Windows 7-käyttöjärjestelmään. Yksi kiinnostavimmista syistä on tehtäväpalkin esikatselu-tila.
Kiinnostavaksi uuden Windows 7-käyttöjärjestelmän tekee myös tuki DirectX 11-grafiikkarajapinnalle.
Tech Radar: 18 cool things Windows 7 does that Vista doesn't
|
|
13.03.2010 16:41
|
|
Microsoft on julkaissut lisätietoja Windows 7:n tilanteesta ja suunnitelmista Euroopassa. EU:n kanssa Windows 7:n mukana tulevan Internet Explorerin takia kahinointiin joutunut ohjelmistojätti kertoo, että koska aiemmin kaavailtu selaimeton versio käyttöjärjestelmästä Euroopassa ei toteudu, tarjotaan heti julkaisun yhteydessä muun maailman tapaan myös päivitysversiota. Aiemmin selaimetonta täysiversiota aiottiin myydä Euroopassa päivitysversion hinnalla.
Päivitysversio mahdollistaa myös sen, että Microsoft tarjoaa myös Euroopassa rajoitetun ajan alunperin Yhdysvalloissa lanseerattua Windows 7 Family Packia (eli perhepakettia). Paketti sisältää kolme Windows 7 Home Premium -päivitysversiota reilusti alennettuun hintaan. Ikävä kyllä lista maista joissa tätä vaihtoehtoa tarjotaan on rajallinen. Siltä löytyvät näillä näkymin Englanti, Irlanti, Saksa, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Alankomaat ja Ruotsi. Tilaaminen ulkomailta on tietenkin mahdollista, mutta suomenkielisenä käyttöjärjestelmää ei sitä kautta saa.
Lisäksi Microsoft vahvistaa viimeistään 31.8. ennakkotilattujen Windows 7:ien tulevan olemaan luvatusti täysiä versioita, vaikka niitä saikin päivitysversion hintaan pohjautuvina. Niinpä käyttäjillä on vielä hetki aikaa ennakkotilata haluamansa versio edullisemmin. Valitettavasti myös tässä pätee rajattu lista maita jotka ennakkotilausmahdollisuutta edullisilla hinnoilla tarjoavat. Ennakkotilaus on mahdollista myös 1.9. alkaen, mutta erikseen päivitys -ja täysistä versioista erillisellä hinnoittelulla.
Windows Team Blog: Update on Windows 7 in Europe
|
|
13.03.2010 16:41
|
|
Microsoft on ilmoittanut Windows 7-käyttöjärjestelmän ja Windows Server 2008 R2:n siirtyneen RTM-vaiheeseen (Release To Manufacturing). Tämä tarkoittaa sitä, että käyttöjärjestelmä on valmis tuotantoon ja antaa yritykselle mahdollisuuden validoinnin tarkistamiseen ennen sen julkaisemista.
Windows 7:n RTM-versio toimitetaan myös kumppanien saataville lähiaikoina ja yritys suoraan tarjoaa lisätietoa kehittäjille. Uusi käyttöjärjestelmä on tarkoitus julkaista kuluttajien saataville lokakuun 22. päivä. Microsoft vahvisti aikaisemmin tällä viikolla perhepaketin, jonka mukana toimitetaan kolme lisenssiä Home Premium-käyttöjärjestelmäversiolle.
Electronista: Microsoft releases Windows 7 RTM to developers
|
|
13.03.2010 16:41
|
|
Electronista-uutispalvelun mukaan Microsoft on tiistaina vahvistanut suunnitelman, jonka mukaan Windows 7-käyttöjärjestelmä tulee saataville myös perhepakkauksena. Perhepaketin on tarkoitus tuoda helpotusta koteihin joissa useampi tietokone. Asiakas saa kolme lisenssiä Windows 7 Home Premium-käyttöjärjestelmäversiolle. Yritys on lisäksi valmis julkaisemaan RTM-version kehittäjille.
Microsoft ei tarjonnut blogimerkinnässään perhepaketin hinnoittelumallia. Windows 7-käyttöjärjestelmän toimitukset osana PC-tietokonepaketeissa on tarkoitus aloittaa kuluttajille 22. päivä lokakuuta alkaen.
Electronista: Microsoft confirms Windows 7 family pack
|
|
13.03.2010 16:41
|
|

Viime vuonna julkistettu Microsoft Azure-pilvikäyttöjärjestelmä tullaan julkaisemaan tämän vuoden marraskuussa ja yhtiö on nyt paljastanut tuotteensa hinnoittelua. Azure-asiakkaat joutuvat maksamaan jokaisesta käyttötunnista 0.12 Yhdysvaltain dollaria, 0.15 Yhdysvaltain dollaria gigatavun tallennuskapasiteetista kuukaudessa ja 0.01 Yhdysvaltain dollaria 10 tuhannesta tallennukseen liittyvästä tapahtumasta.
SQL Azuren käytöstä käyttäjä maksaa vähintään 9.99 Yhdysvaltain dollaria (web-versiossa gigatavun relaatiotietokanta) ja maksimissaan 99.99 dollaria (yritysversio jossa 10 gigatavun tietokanta), kun .NET Services kustantaa 0.15 dollaria jokaisesta 100 tuhannesta viestioperaatiosta, mukaan lukien Service Bus-viestit ja Access Control-tokenista.
Microsoft aikoo kertoa lisää Azuren hinnoittelusta Professional Developer Conference 2009-tapahtumassa tapahtuvan julkaisun yhteydessä ja on kertonut Azuren saapuvan ensimmäiseksi australiaan, itävaltaan, belgiaan, kanadaan, tanskaan, suomeen, ranskaan, saksaan, irlantiin, intiaan, italiaan, japaniin, hollantiin, uuteen-seelantiin, norjaan, portugaliin, espanjaan, ruotsiin, sveitsiin, britanniaan ja yhdysvaltoihin.
Ensi vuoden maaliskuuhun mennessä pilvijärjestelmä tulee olemaan myös brasilialaisten, chileläisten. kolumbialaisten, tsekkien, kreikkalaisten, hong kongilaisten, unkarilaisten, israelilaisten, etelä-korealaisten, malesialaisten, meksikolaisten, puolalaisten, puerto ricolaisten, romanialaisten, singaporelaisten ja taiwanilaisten saataville.
Tech Connect Magazine: Microsoft provides some Azure prices
|
|
13.03.2010 16:41
|
|
Microsoftin Windows 7-käyttöjärjestelmän oli tarkoitus siirtyä RTM-versioon heinäkuun 13. päivän tienoilla ja aikaisemmin tällä viikolla useat lähteet julistivatkin 7600-version olevan kyseinen RTM-versio. On kuitenkin käynyt ilmi ettei tämä versio ollut vielä RTM-versio.
Microsoft kehottaakin odottamaan virallista ilmoitusta. RTM-versiota odotetaan nyt saapuvaksi tämän kuun viimeisellä puoliskolla. Microsoft on lisäksi kertonut, että kaikki jälleenmyyntipaketit kaikista Windows 7-käyttöjärjestelmäversioista tulevat sisältämään sekä 32 että 64-bittiset versiot, kuten tapahtui myös Windows Vista Ultimate-käyttöjärjestelmäversion kohdalla.
TechPowerUp: Windows 7 RTM Release Delayed
|
|
|
|
|
Sivu 1 / 14 |