Kapteeni Kiddin aarre saattoi löytyä merenpohjasta Madagaskarilla

Now Reading
Kapteeni Kiddin aarre saattoi löytyä merenpohjasta Madagaskarilla

Tiimi meriarkeologeja on tiedon mukaan onnistunut paikallistamaan satoja vuosia vanhan aarteen Sainte-Marien saarelta. Arvioiden mukaan löydetty aarre saattaisi kuulua kuuluisalle skotlantilaiselle merirosvolle – William Kidille.

Tähän mennessä arkeologien tiimi on onnistunut pelastamaan meren pohjasta yhden noin 50 kilogramman painoisen hopeaharkon, jonka he lahjoittivat Madagaskarin nykyiselle presidentille.

Nosy Boraha tunnetaan myös nimellä Île Sainte-Marie ja se on Madagaskarille kuuluva saari Intian valtameressä. Nosy Boraha sijaitsee Madagaskarin koillisrannikon edustalla kahdeksan kilometrin päässä pääsaaresta.

Ranskalaiset perustivat saarelle siirtokunnan vuonna 1642. Myöhemmin Île Sainte-Marie toimi merirosvojen tukikohtana.

Kapteeni Kidd (William Kidd) on yksi kuuluisimpia merirosvoja. Maineestaan huolimatta Kidd ei todennäköisesti alkujaan kuitenkaan ollut merirosvo, vaan kaappari, joka jahtasi merirosvoja.

Tiedon mukaan hänen teloituksessaan onnistuttiin vasta kolmannella kerralla sillä kahdella ensimmäisellä yrityksellä hirttämiseen tarkoitettu köysi petti. Aiheesta uutisoi muun muassa ulkomainen verkkolehti SoftPedia.

Mitä mieltä sinä olet?
Aivan mahtavaa
0%
Mahtavaa
0%
Ei hyvä
0%
Ihan tyhmää
0%
Ottaa päähän
0%
About The Author
Toimitus

Mato78.com perustettiin vuonna 2006. Sivusto kattaa digiajan ihmeitä teknologian, viihteen, tieteen ja pelaamisen saralta. Sivuston tehtävänä on tarjota uutisia uutuuksista ja arvosteluja sekä tietoa erilaisista digiajan tuotteista.