Now Reading
Suomen ensimmäinen retropelilehti hakee joukkorahoitusta – taustalla kokenut tekijätiimi

Vanhat videopelit ja niiden keräily ovat viime vuosina nousseet erittäin suosituiksi harrastuksiksi. Yhä useampi haluaa palata menneiden vuosikymmenten digitaalisiin peleihin joko muistellakseen vanhoja kokemuksia tai kokeakseen jotakin itselleen aivan uutta.

Moni eri media onkin tehnyt erityisiä retrokatsauksia, joissa on paneuduttu takavuosien suosituimpiin laitteisiin, kuten Commodoren ja Nintendon tuotteisiin. Kentältä on kuitenkin puuttunut julkaisu, joka paitsi laajentaisi näiden aiheiden käsittelyä, myös toisi mukaan muita retropeliharrastuksen puolia ja pyrkisi kertomaan jopa alan harrastajien vähemmän tuntemista asioista.

Jo yli 30 vuotta peleistä kirjoittanut Jukka O. Kauppinen sekä Pelikonepeijoonit-yhteisön perustajat, itsekin pitkän uran pelijournalisteina tehneet Mikko Heinonen ja Manu Pärssinen ovat tänään julkistaneet Retro Rewind -lehden joukkorahoituskampanjan. Joukkorahoituspalvelu Mesenaatti.me:n kautta voi nyt hankkia itselleen vuoden 2018 vuosikerran uutta lehteä – ja samalla vaikuttaa siihen, montako numeroa sitä ensi vuonna ilmestyy. Rahoituskampanjan 20 000 euron minimitavoitteen täyttyessä Retro Rewindia nähdään kaksi numeroa, mutta 50 000 euron rahoituksella lehti ilmestyy neljästi. Tilaushinta pysyy tästä huolimatta samana, joten suurempi rahoittajamäärä parantaa kaikkien mukaan lähtevien asemia. Kampanja on käynnistynyt osoitteessa https://mesenaatti.me/retrorewind.

”Halusimme tehdä tästä paperilehden, koska paperi säilyy. Webiin kirjoitetut jutut häviävät sivustouudistusten myötä sekä palveluiden sulkeutuessa. Lehdet ovat sen sijaan luettavissa vuosien ja vuosikymmenten kuluttua. Paperi tuo pysyvyyttä ja helpottaa tarinoihin palaamista. Kaikki tilaajat saavat silti myös lehden digiversion veloituksetta”, toteaa Jukka O. Kauppinen.

”Minusta suomalainen mediakenttä on kypsä sille, että retropelaaminen saa oman lehtensä eikä vain pientä nurkkausta muiden julkaisujen kyljestä”, sanoo Mikko Heinonen. ”Harrastus on paljon laajempaa kuin vain ne muutamat suuren yleisön muistamat suosikit, ja sen parissa tapahtuu jatkuvasti kaikkea mielenkiintoista. Haluamme kertoa tästä muillekin.”

Viisisataa ensimmäistä joukkorahoittajaa saa vuoden 2018 lehdet kotiinsa 20 eurolla. Myös mainostajat voivat ostaa näkyvyyttä lehteen Mesenaatti.me-palvelun kautta. Kampanja jatkuu joulukuun alkupäiviin asti.

Mitä mieltä sinä olet?
Aivan mahtavaa
50%
Mahtavaa
0%
Ei hyvä
0%
Ihan tyhmää
25%
Ottaa päähän
25%
About The Author
Toimitus

Mato78.com perustettiin vuonna 2006. Sivusto kattaa digiajan ihmeitä teknologian, viihteen, tieteen ja pelaamisen saralta. Sivuston tehtävänä on tarjota uutisia uutuuksista ja arvosteluja sekä tietoa erilaisista digiajan tuotteista.